Suomen Kuljetus ja Logistiikka SKAL ry on myöntänyt Vuoden 2025 SKAL Kuljetusyritys -palkinnon Kuljetusliike Kalevi Huhtala Oy:lle SKAL ry:n liittokokouksessa Helsingissä 7.6.2025. Lämmin kiitos SKAL ry sekä valintalautakunta!

Suurin kiitos kuuluu ehdottomasti henkilökunnallemme, jonka työ ja omistautuminen ovat tehneet tämän mahdolliseksi. Olemme joka päivä kiitollisia siitä, millaisen porukan olemme saaneet kasaan. Haluamme myös kiittää asiakkaitamme ja yhteistyökumppaneitamme, jotka ovat luottaneet meihin.

Jatkamme työtä sen eteen, että olemme tämän tunnustuksen arvoisia. Työssämme näkyy jatkossakin yrityksen arvot; hauskuus, luotettavuus, sisu ja perhe. Ilman perhettä – johon kuuluu myös koko henkilöstömme – me emme olisi tässä.

Yhteisöllisyys on ollut aina meidän kantava voima, ja siihen nojaamme jatkossakin. Pidämme mukana rennon meiningin ja huumorin, sillä ne ovat osa identiteettiämme ja arkea, jossa viihdymme ja onnistumme yhdessä. Ylä- ja alamäet kuuluvat elämään ja yrittäjyyteen, ja sisulla niistä selviää. Meillä sisu näkyy myös siinä, että hommat hoidetaan sovitusti ja loppuun asti, yhdessä ja hyvällä asenteella!

Poristaki tulee parast!

Lue koko artikkeli: https://skal.fi/tiedotteet/kuljetusliike-kalevi-huhtala-oy-on-vuoden-2025-skal-kuljetusyritys/

(Kuvaaja: Alexander Tashtanbekov/SKAL)

Aiheeseen liittyvät sisällöt

Kuljetusliike Kalevi Huhtala Oy on vuoden 2025 SKAL Kuljetusyritys

Rap-video esittelee Huhtalan uudella tavalla

Kemin biotuotetehtaalla on toimialan tehokkain ja turvallisin logistiikkaketju

Henkilöstö

Kati Huhtala
Toimitusjohtaja
Sirpa Huhtala
Konttorijohtaja, perustaja
Kalevi Huhtala
Liikenneneuvos
Mikko Luukkanen
Operatiivinen johtaja / Ysi-Trukit Oy Kalustopäällikkö / Kuljetusliike Kalevi Huhtala Oy
Iida Haapaniemi
Ulkomaa / International
Päivi Hasla
Reskontra
Tanja Tuura
Palkanlaskenta
Susanna Sillberg
Kotimaan Laskutus
Sinikka Piispanen
Kotimaan Laskutus
Raine Kienokoski
Kehityspäällikkö
Aleksi Ljungqvist
Ajojärjestelijä, kotimaan liikenne
Juha Ojainmaa
Ajojärjestelijä, kotimaan liikenne
Jan-Kristian Hellsten
Ajojärjestelijä, kotimaan liikenne, hakekuljetukset
Pauli Kirjavainen
Ajojärjestelijä, ulkomaan liikenne
Merja Koivu
Ajojärjestelijä, ulkomaan liikenne
Otava / Miska Torn
Työnjohtaja
Järvelä / Jussi Luomalahti
Työnjohtaja
Riihimäki/ Jari Pihlaja
Työnjohtaja
Leevi Luukkanen
Petri Myllymaa
Korjaamovastaava
Tony Rosten
Asentaja
Linda Huhtala
Hallinnon apulainen

Yhteydenottolomake

[Opt. lyhyt saate ja rohkaisuteksti, maksimileveys 4 cols ] Lorem ipsum dolor sit amet, consectetuer adipiscing elit. Sed posuere interdum sem.

Toimintatapamme

Suuntamme on eteenpäin. Pyrimme kuormittamaan ympäristöä mahdollisimman vähän ja kehitämme yhdessä parempia ratkaisuja asiakkaidemme haasteisiin vanhoja tapoja haastaen. Hyppää mukaan kyytiin!

Kati Huhtala
Toimitusjohtaja
+358 400 539 795